Olen varsin tuore arkkitehti: palautin diplomityöni ja päätin opintoni Aalto-yliopistossa tänä keväänä. Juuri nyt mielen täyttää vielä hienoinen epäusko pitkän projektin päättymisestä – ystävälläni on tähän sopiva lentävä lausekin: ”Taikuri on itsekin hämillään”. Koska en kuitenkaan ole taikuri, voin onneksi paljastaa, miten tempun itse suoritin.
Lukiossa minulla ei ollut selvää kuvaa siitä, mitä haluaisin ryhtyä tekemään isona. Harvalla varmaankaan on. Olen harrastanut pienestä pitäen kuvataiteita ja lukiossa minua kiinnostivat taideopintojen ohella taidehistoria ja historia. Olin tuolloin myös aktiivinen useammassa järjestössä, joiden ansiosta minulle piirtyi tarkempi kuva yhteiskunnasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.
Opiskelemaan hakiessani punnitsin vaihtoehtoina talous- ja sosiaalihistoriaa, taidehistoriaa ja taideopintoja, joihin tässä luen myös arkkitehtuurin. Muistan järkeilleeni, että arkkitehdin työssä olisi mahdollisuus sekä luovaan että yhteiskunnallisesti merkittävään työhön. Tai sitten olen keksinyt vakuuttavalta kuulostavan syyn jälkikäteen – kovin tarkkaa kuvaa minulla ei nimittäin arkkitehdin työstä ollut.
Opiskeluaikanani lähdin melko nopeasti mukaan opiskelijajärjestötoimintaan, josta muodostui minulle ikään kuin toinen, rinnakkainen korkeakoulu. Olin mukana ensin ainejärjestössämme Arkkitehtikillassa, sitten ylioppilaskunnassa ja lopulta valtakunnallisella tasolla, Suomen Ylioppilaskuntien liitossa. Opiskelijajärjestöissä toimiminen täysipäiväisesti vaati heittäytymistä ja osin myös opintojen jättämistä tauolle, mutta tehtävissä kertyi kokemuksia, ystäviä ja taitoja, jotka olisivat muuten jääneet hankkimatta. Projektinhallinta ja tavoitteiden asettaminen opiskelijajärjestöissä poikkeaa työelämästä tietysti siten, että käytettävissä olevat resurssit ovat pääasiassa vapaaehtoistyötunteja, mikä tekee työstä samalla haastavaa ja onnistuessaan valtavan palkitsevaa.
Minulle tärkeitä teemoja opiskelijajärjestöissä olivat erityisesti opiskelijahyvinvoinnin ja tasa-arvoisten opiskelumahdollisuuksien edistäminen ja olen tyytyväinen, että pääsin tekemään töitä näiden asioiden puolesta. Harvassa maassa on yhtä vahva ja asiantunteva opiskelijaliike kuin Suomessa. Erityisen ylpeä olen siitä, että sain olla pari vuotta sitten mukana perustamassa opiskelijoiden omaa alaosastoa, Opiskelija-SAFAa, joka tulee vahvistamaan arkkitehtiopiskelijoiden yhteistyötä entisestään.
Pääaineenani arkkitehtuurin laitoksella opiskelin arkkitehtuurin historiaa ja sivuaineena yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelua. Molempien alojen välityksellä pääsee pureutumaan siihen, miten yhteiskunnan arvot muuttuvat konkreettisiksi rakennuksiksi ja kaupungeiksi talouden ja tekniikan sallimissa puitteissa. Uskon että rakentamisen historiasta voi löytyä avaimia myös nykypäivän haasteiden ratkomiseen.
Diplomityössäni perehdyin toimistorakennusten historiaan ja tutkin Nokian 1990-luvun toimistorakennuksille asetettuja tavoitteita ja rakennusten yhteisiä piirteitä. Kiinnostuin aiheesta, sillä toimistorakennukset ovat merkittävä osa arkiympäristöämme ja niille asetettavat tavoitteet saattavat muuttua radikaalistikin teknologian ja työtapojen kehittyessä.
Tällä hetkellä toimin yhdyskuntasuunnittelun oppituolin tuntiassistenttina sekä työskentelen arkkitehtitoimistossa arkkitehtuurin historiaan liittyvien projektien parissa. Arkkitehdin urani on vasta alussa, mutta koen saaneeni kahdesta korkeakoulustani hyvät eväät tulevia seikkailuja varten.
