Maisema-arkkitehti Kaisa Niilo-Rämä

Kaisa Niilo-Rämä

Lapsena yksi unelma-ammateistani oli muotisuunnittelija. Pidin asioiden ja aikataulujen suunnittelusta ja kuvataiteista sekä historiasta, mutta myös palapelien rakentamisesta, maantiedosta ja biologiasta. Suunnistus oli minulle helppoa, vaikka en sitä koskaan ole kilpailumielessä harrastanutkaan. Minulla on myös aina ollut hyvä visuaalinen muisti ja muistan esimerkiksi muidenkin perheenjäsenten tavaroiden sijainnin, vaikka en itse olisikaan tarvinnut niitä. Olen myös hyvin sosiaalinen ja tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Matematiikassa pidin erityisesti geometriasta, vaikka en muuten kyseisessä oppiaineessa loistanutkaan.

Kaikki nämä ominaisuudet, mieltymykset ja kokemukset yhdistyvät maisema-arkkitehdin ammatissa ja yleisesti siihen kuuluvassa projektimuotoisessa työskentelyssä. Yksi ammatin parhaista puolista onkin juuri sen monipuolisuus.

Lukiossa oli päätettävä, että mikä minusta tulee isona… ainakin aluksi. Abivuonna hain opiskelemaan sekä sosiaalialaa, liikuntaa, sisustusarkkitehtuuria että muotoilua. En tiennyt, mikä olisi se mun juttu. Päädyin opiskelemaan kaluste- ja kivimuotoilua ammattikorkeakouluun. Pidin kyllä opinnoista, mutta Suomen kokoinen maa ei työllistä kovin montaa kalustemuotoilijaa. Aloin myös kyseenalaistaa sitä, halusinko vaikuttaa positiivisesti vain rajattuun hyvätuloisten design-kalusteita ostavien ihmisten vai ihan kaikkien ihmisten elinympäristöön.

Julkisten ulkotilojen suunnittelusta kiinnostuin, kun vierailin Italiassa. Italiassa on paljon aukioita, joissa ihmiset viettävät aikaa. Koteihinsa italialaiset kutsuvat harvemmin käymään. Sosiaaliset tapaamiset hoidetaan kahviloissa, ravintoloissa, aukioilla tai puistoissa. Selvitin, että missä alaa voisi opiskella. Muotoilijaksi valmistuttuani hain heti silloiseen Teknilliseen korkeakouluun, nykyiseen Aalto-yliopistoon Otaniemeen opiskelemaan maisema-arkkitehtuuria ja aloitin opinnot seuraavan syksynä.

Maisema-arkkitehtuurissa suunnittelumittakaava vaihtelee hyvin paljon sen mukaan, kuinka yksityiskohtaista suunnitelmaa ollaan laatimassa. Täytyy siis osata hallita laajoja kokonaisuuksia, mutta myös yksityiskohtia. Opinnot pitävät sisällään mm. ekologiaa, kasvitiedettä, rakennesuunnittelua, metsän hoitoa ja geologiaa. Osaamista täyty olla monelta eri alalta ja maisema-arkkitehdin koulutus luokin hyvän pohjan monialaisten hankkeiden projektijohtamiseen.

Ala sopii hyvin mielestäni niille, jotka ovat kiinnostuneet monipuolisesti eri asioista ja osaavat kytkeä yhteen kokonaisuuksia. Alan sisällä voi erikoistua enemmän luovuutta vaativiin suunnittelutehtäviin tai muunlaista osaamista vaativaan selvitystyöhön omien vahvuuksien ja mieltymysten mukaan.

Opintojen aikana olin töissä suuressa konsulttitoimistossa, jossa vierähtikin yhteensä 10 ensimmäistä vuotta maisema-arkkitehdin työurallani. Sain tehdä töitä moniammatillisessa tiimissä erilaisten viheraluesuunnitelmien parissa. Suunnittelin pääasiassa puistoja, aukioita, tie- ja katualueiden viheralueita ja kiveyksiä, meluaitoja sekä liikunta-alueita, mutta tein myös maisemaselvityksiä ja -suunnitelmia. Työtä tehtiin paljon tiimeissä, mutta myös hyvin itsenäisesti.

Reilut viisi vuotta sitten vaihdoin konsultista virkamieheksi ja siirryin kaavoittajaksi. Työ jatkui suunnittelun parissa, mutta eri suunnittelutasolla. Saan olla mukana hyvin erilaisissa projekteissa rakennushankkeista ulkoilureittien ja puistojen suunnitteluun. Nykyisessä työssäni pääsen hyödyntämään sosiaalisia taitojani asukkaiden kanssa. Kaavaprosessi sisältää aina asukkaiden ja muiden toimijoiden osallistamista ja etenkin ristiriitatilanteissa sosiaalisista taidoista on hyötyä.

Raporttien laatiminen on sujuvaa, jos kirjoittaminen on mieleistä puuhaa. Virkamiehenä kirjoittaminen tulee eteen myös päätösten valmistelussa. Täytyy osata kirjoittaa sellaista tekstiä, että sekä kuntalaiset että päättäjät, eli muutkin kuin alan ammattilaiset, sitä ymmärtävät. Kiinnostustani historiaan olen päässyt hyödyntämään kulttuuriympäristöjä koskevissa selvitys- ja suunnittelutöissä. Lähes kaikki suunnittelu ja kaavoituskohteet ovat kulttuuriympäristöä, jossa alueen historia ja sen arvot täytyy huomioida.

Jos siis etsit itsellesi monipuolista ammattia, jossa voi yhdistää monia eri ominaisuuksia, voi maisema-arkkitehtuuri olla just sun juttu!

 

Arkkitehti Linda Wiksten

Linda Wiksten.

Pienenä lapsena lempileikkini mökillä oli rakentaa muurahaisten polulle puupalikoista kaupunkia. En tiedä värittääkö muistini tarinaa, mutta olen aika varma, että palikoiden alle ilmestyi myös muurahaisten munia siksi, että ne tykästyivät kaupunkiin niin paljon. No, ehkä ihan hyvä, että minusta ei tullut biologia, vaan arkkitehti, joka kehittää kaupunkeja. Minua on aina kiinnostanut luoda yhdyskuntia ja alustaa elämälle. Paikkoja, joita halutaan ottaa haltuun ja joissa viihdytään.

Olen ollut utelias tutkimaan rakennuksia ja paikkoja. Erityisesti vanhat rakennukset, erilaisten paikkojen tunnelmat ja niiden fiilistely piirtäen ja valokuvaamalla on ollut aina luontaista minulle. Edelleenkin yksi lempiharrastuksistani on hypätä bussiin tai pyörän selkään ja seikkailla kaupunginosiin, kaduille, puistoihin ja sisäpihoille, joissa en ole koskaan käynyt.

Arkkitehdin työssä saa miettiä paljon niitä samoja asioita, jotka kiinnostivat minua jo lapsena. Ammatissa itselleni tärkeitä teemoja ovat esimerkiksi tilojen hahmottaminen, tunnelmat, hyvä elinympäristö ja liikkumisen helppous.

Opiskelin arkkitehdiksi Aalto-yliopistossa ja vaihtovuoden vietin Sveitsissä EPFL-yliopistossa. Koulussa annettiin hyvät eväät tutkia arkkitehdin ammatin eri osa-alueita. Lopulta kiinnostuin eniten kaupunki- ja yhdyskuntasuunnittelusta, sillä siihen kytkeytyy niin laaja-alaisesti eri näkökulmia. Kaupunkisuunnittelussa pääsee tutustumaan esimerkiksi sosiaalisiin näkökulmiin, viheralueiden ja liikenteen suunnitteluun, alueiden imagon muodostumiseen ja palveluiden sekä työpaikkojen sijoittamiseen. Nämä kaikki asiat kytkeytyvät myös politiikkaan ja näin herättävät paljon keskustelua mediassa. On hienoa, että kaupunkisuunnittelu puhututtaa jatkuvasti enemmän ihmisiä, jotka eivät ole alalla.

Opiskelujen ohessa hankin työkokemusta monissa eri arkkitehtitoimistoissa tekemällä rakennus- ja kaupunkisuunnittelua. Oli mielenkiintoista tehdä suunnittelutyötä eri mittakaavoissa aina ovisummerin detaljipiirustuksesta kokonaisten kaupunginosien hahmotelmiin. Opiskelujen jälkeen pääsin Helsingin kaupungin asemakaavoitukseen kehittämään olemassa olevia lähiöitä, niiden täydennysrakentamista ja miettimään, miten saadaan aikaiseksi kokonaisvaltaisia kaupunkiuudistuksia alueille, jotka sellaista kaipaavat. Erityisesti opin hahmottamaan sitä, miten laajat yhteiskunnalliset teemat, kuten ilmastonmuutos, monikulttuurisuus, segregaatio ja nuorten toimintamahdollisuudet ovat sidoksissa kaupunkisuunnitteluun.

Samoihin aikoihin aloin opettamaan yhdyskuntasuunnittelua Aalto-yliopistossa sivutoimisena tuntiopettajana. Kursseilla pohditaan opiskelijoiden kanssa esimerkiksi kaupunkitiloja, kaavoitusta, mahdollisten tulevaisuuksien sekä kaupunkisuunnittelun suhdetta ja sitä, miten pitkälle tulevaisuuteen nyt tekemämme ratkaisut vaikuttavat.

Tällä hetkellä työskentelen rakennusliike YIT:llä kaavakehityspäällikkönä. Työssäni saan tutkia paikkoja, joissa on mahdollisuus tehdä monipuolisia kaupunkikehityshankkeita 15 minuutin kaupungin ideologialla: kuinka luodaan hyvää kaupunkiympäristöä, jossa mahdollistuu helppo arki ja kaikki tarvittava on lähellä.

On hienoa, että arkkitehdin ammattitaitoa kaivataan monenlaisiin työtehtäviin. Tämä ei ole sinänsä yllättävää, sillä osaamme ratkoa monimutkaisia suunnitteluhaasteita ja meillä on selkärangassa selkeä käsitys siitä, mitä tarkoittaa hyvä elinympäristö ihmiselle.

Meri-Rastilan kaupunkiuudistus tuo alueelle yli 4000 uutta asukasta ja parantaa ympäristöä monipuolisesti.
Toisinaan töissä saa myös käyttää käsiään. Kuvassa Meri-Rastilan pienoismalli suunnittelun alkuvaiheessa.
Asukastilaisuus, jossa nuoret saivat tuoda esiin näkökulmiaan kaupunkisuunnittelusta. Tärkeä viesti: ”Tehkää jotain ilmastonmuutokselle!”

Arkkitehti Meri Wiikinkoski

Meri Wiikinkoski. Kuva: Pyry Kantonen

Olen viime aikoina jutellut arkkitehtiystävieni ja -kollegoideni kanssa usein siitä, kuinka he ovat alalle päätyneet. Joskus kyse on sattumasta ja erilaisten suuntien hakemisesta, kun taas toisille uravalinta on ollut selvä niin pitkään kun omia unelma-ammatteja on tullut listattua. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään – mikään muu listani mahdollisista ammateista ei koskaan houkutellut samalla tavalla kuin arkkitehtius.

Tämä lieni myös syy pyrkiä uudestaan arkkitehtuurin laitokselle, vaikka ensimmäisissä pääsykokeissa ovet eivät auenneetkaan. Vaikka koulutuspaikan saamatta jääminen harmitti tuoretta ylioppilasta vietävästi, jälkikäteen olen ollut tapahtuneeseen tyytyväinen. Käytin välivuoden syventyen kuvataiteen opintoihin, jotka ovat myöhemmässä vaiheessa myös vaikuttaneet arkkitehtiurani käänteisiin.

Opiskelin arkkitehtuurin laitoksella yhteensä seitsemän vuotta, johon sisältyi myös vaihtovuosi Tokyo University of the Artsissa. Opiskeleminen oli tekemistä ja teoriaa yhdistävää kokeilemista, eri kurssien puitteissa erilaisista näkökulmista. Tapoja suhtautua arkkitehtuurin tekemiseen ja arkkitehdin ammattiin on valtavat määrät ja vielä työelämässäkin löydän jatkuvasti tekemiseeni uusia perspektiivejä. Ammatista voi siis todellakin luoda omannäköisensä ja se on jopa suotavaa.

Ammatissani pidän siitä, ettei oppiminen suinkaan lopu tutkintotodistuksen vastaanottamiseen. Työelämä tuo jatkuvasti eteen uusia, erilaisia suunnittelutehtäviä, joihin ei ole oppikirjavastausta. Tehtävänantoja lähdetään ratkomaan aina soveltaen aiemmin opittua: luettua tai koettua. Käytännön suunnittelutöissä pääsee tutkimaan rakentamista monialaisessa työryhmässä erilaisten rakentamisen ammattilaisten kanssa, kun taas arkkitehtuurikilpailuissa voi tutkia omia uusia ideoitaan sovellettuna todelliseen tarpeeseen.

Itselleni viimeisimmät vuodet ovat merkinneet syventymistä arkkitehdin rooliin ilmastokriisin ratkaisijana. Rakennusala on vastuussa valtavasta määrästä vuosittaisia hiilidioksidipäästöjämme, ja suunnittelijan roolissa arkkitehdeillä on mahdollisuus vaikuttaa uusien, kestävämpien tapojen kehittämiseen ja käyttöönottoon. Arkkitehdin tehtävä on aina nähdä tulevaisuuteen.

Ja mitä tulee aluksi mainitsemiini ystäviin ja kollegoihin arkkitehtuurin alalla: syyt ja reitit päätyä arkkitehdeiksi vaihtelevat – jotkut hyppäävät yliopistolle heti lukiosta, monella on jokin toinen koulutus taustalla. Joskus kyse on pitkään kypsyneestä haaveesta, toisinaan reitti arkkitehtuurin laitokselle on auennut kuin sattuman kautta. Monipuolisuus ja erilaiset ajatukset ovatkin elintärkeitä alalle, jonka pitää pystyä suunnittelemaan merkityksellisiä ympäristöjä meidän kaikkien jokapäiväiselle elämisellemme.

Galleriarakennus Albert Edelfeltin ateljeemuseolle.
Habitare-suunnittelukilpailu, Halo.
Ehdotus Suomen paviljongiksi Venetsian biennaleen 2020, Vapaa-kollektiivi.

Tutkija-arkkitehti Katja Maununaho

Katja Maununaho

Kolmannella luokalla vaihdoin koulua kaupungin toiselle puolelle. Uudet kaverini asuivat koulun lähistöllä,
ja minä ainoana kuljin koulumatkani kaupungin läpi, yleensä yksin. Se ei kuitenkaan tuntunut pelkästään
tylsältä. Valitsin päivittäin eri reittejä, jotta löytäisin aina uutta katseltavaa ja tunnusteltavaa. Keskustan
ruutukaavakorttelien läpi pääsi samassa ajassa montaa eri reittiä. Joen ranta tai harjun ylitse kulkeminen
taas tarjosivat kaivattaessa vahvempia fyysisiä elämyksiä. Mieleen ovat jääneet myös pimeät kylmät
talviaamut, joina vasta satanut hanki tarjosi puhdasta pintaa askelin kirjailtavaksi. Kuvittelin olevani
tutkimusmatkailija, unelmien sankaritar, joka taivaltaa kaukaisella planeetalla ensimmäisenä ihmisenä.
Illalla kotiin palatessa piti tarkistaa ovatko jalkojeni jättämät kuviot vielä tallella.

Muodostin suhdetta kaupunkiin. Tarkkailin kortteleiden pihoja, pohdiskelin eri talojen asukkaiden elämää,
ja tunsin että kaupungilla oli oma elävä luontonsa. Pikkukaupungissa ei sinänsä ollut tarjolla suuria
arkkitehtonisia elämyksiä. Tarkkailin erilaisia materiaalisia ja tilallisia vaikutelmia, usein hyvin
lähietäisyydeltä. Muistan kerrostalon porraskäytävän viileyden hellepäivinä, tummien fasettiseinälaattojen
himmeän kiillon, jota oli hauska sivellä sormella ohi kulkiessa. Ihmettelin uudempien talojen
pesubetonipintoja – kuinka ihmeessä joku on voinut asetella kaikki ne kauniit pienet kivet talon seinälle?
Kuljin virran yli vanhaa rautatiesiltaa, jossa auringossa paahtuneiden puuparrujen tuoksu yhdistyi
alapuolella virtaavan veden huumaaviin kierteisiin. Harjupaviljongilla hylätyt huoneet tuntuivat pidättävän
kertomuksia menneestä elämästä, josta ei kuitenkaan aivan saanut kiinni.

Myöhempinä vuosina oman paikan ja identiteetin etsiminen tuntui liittyvän myös kaupunkitilaan.
Kaupungin kadut tarjosivat keskustelukumppanin, niitä kävelemällä ja katselemalla pystyin peilaamaan
omia tavoitteita ympärillä tapahtuvan kaupunkiyhteisön elämän virtaan. Luulen, että kiinnostus tätä
materiaalista ja sosiaalista ihmiselämän muotoa kohtaan toimi tietynlaisena houkuttimena opiskelupaikan
valinnalle. Proosallisemmin toki opettajien havainnot matemaattisista lahjoista ja piirtämistaidoista
ohjasivat arkkitehtuuriopintojen suuntaan. Tämä ohjaus tuntui minusta kuitenkin jokseenkin pinnalliselta,
ja vastustin sitä muutaman vuoden ajan.

Olin lukion jälkeen täysin tietämätön arkkitehtuurin sisällöistä tai ammatin todellisesta luonteesta. Mutta
itseni ja kaupungin välille muodostunut vuorovaikutus tuntui jollain tavalla todelliselta ja tavoittelemisen
arvoiselta. En ollut tässä lopulta ihan väärässä. Jäljen jättäminen kaupunkiin on mahdollistunut arkkitehdin
ammatissa lapsuuden lumihankeen piirrettyjä polkuja pitkäkestoisemmalla tavalla. Toisaalta uteliaisuuteni
kaupunkia kohtaan on ehdottomasti tehnyt minusta tutkijan. Mikä voisi olla kiinnostavampi tutkimuskohde,
kuin elävä, alati muuttuva organismi, jota ei koskaan voi täysin käsittää?

Tunnistitko muuten pikkukaupunkini edellisistä kuvauksista? Jos kiinnität tällaisiin asioihin huomiota, saatat
olla arkkitehtiainesta…

Arkkitehti Kasmir Jolma

Kasmir Jolma

Lapsena pidin maalaamisesta ja matematiikasta. Halusin yhdistää taiteelliset ja tekniset intohimoni, mihin arkkitehdin ammatti oli luonteva valinta. Sain pääsykokeisiin vinkiksi tehdä asiat omalla tavalla. Se toimi, ja sain opiskelupaikan suoraan lukion jälkeen.

Arkkitehdin opinnot olivat kiinnostavat ja vaativat. Samana päivänä maalattiin elävää mallia ja opiskeltiin rakenteiden teknisiä ominaisuuksia. Unelma taiteen ja tekniikan yhdistämisestä oli toteutunut.

Joillekin arkkitehdin työn sisältö tulee yllätyksenä opintojen jälkeen. Työ ei olekaan vain lennokkaita luonnoksia ja ideointia, vaan toistuvia tehtäviä tietokoneen näytön äärellä. Arkkitehdin ammatissa kaikilla on kuitenkin mahdollista päästä luomaan merkittäviä asioita rakennusten ja kaupunkien mittakaavassa. Arkkitehtuurikilpailut ovat hyvä keino kokeilla omia siipiä.

Arkkitehtuurikilpailuja varten perustimme kahdeksan opiskelijakaverin kanssa Arkkitehtuurityöhuone BUENAVENTURA:n vuonna 2014. Riskin otto kannatti, ja Hiedanrannan kansainvälisen ideakilpailun voiton pohjalta perustin oman toimiston, Jolma Arkkitehdit Oy:n vuonna 2017. Luovuus ja kova työ yhdistyvät toimiston arjessa päivittäin.

Arkkitehdin ammatti antaa mahdollisuuden vastata globaaleihin haasteisiin ja luoda oma ammatinkuvansa. Tätä varten perustimme tutkijoiden Tuomo Joensuun ja Markus Laineen kanssa kestävän kaupunkikehittämisen ratkaisuja tarjoavan yrityksen, Evolving Symbiotic Cities ESC Oy:n vuonna 2019. Arkkitehdit ovat keskeinen osa monialaisessa asiantuntijajoukossa, jotka työskentelevät ilmastokriisin ratkaisemiseksi.

Nautin yhä taiteen ja tieteen nivomisesta yhteen ongelmien ratkaisemiseksi. Olen päivittäin innoissani, että saan tehdä sitä työkseni.

 

 

1. Palkinto: Kohtaamisten kaupunki. Asuntoreformi Helsinki 2020 -kilpailu, Asumisen kehittämisideat. Tekijät: Helena Leino, Katja Maununaho, Kasmir Jolma, Markus Laine, Mikko Kyrönviita.
Green Good Design Awards 2020: Circular City Blocks. Project owner and circular economy specialist: Cireco Finland Ltd. Architects: Jolma Architects Ltd. Circular economy design: Evolving Symbiotic Cities Ltd.
Hiedanrannan yleissuunnitelma 2020, Kuva: © Tampereen kaupunki, Schauman & Nordgren Architects & Mandaworks, Arkkitehtitoimisto NOAN, Jolma Arkkitehdit, TUPA architecture
Riihimäen yleissuunnitelma 2020, Arkkitehdit LSV, Jolma Arkkitehdit, TUPA architecture, Nomaji maisema-arkkitehdit, Ramboll

 

Arkkitehti Emmi Keskisarja

Y
Y, Installaatio Seurasaari Helsinki. (&’, Antrei Hartikainen, Tommi Alatalo, Heikki Paso, Miia-Liina Tommila, Silje Klepsvik, Tone Berge, Irmelin Rose Fisch Vågen, kuvaaja SWANG)

Ammatinvalinta ei ollut koskaan minulle itsestään selvä asia ja vielä valmistumisen jälkeenkin osa minusta epäili. Kuitenkin ammatinvalintaa tärkeämpää on kyky tehdä omasta elämästä itsensä näköistä ja merkityksellistä – ja keksiä keino kääntää omat heikkoudet vahvuuksiksi. Vahvuudet pitävät kyllä huolen itsestään.

Olen aina ollut kiinnostunut monista asioista samanaikaisesti ahdistukseen asti, siksi arkkitehtuurin kokonaisvaltaisuus ja monipuolisuus sopii minulle. Luova ajattelu, taide ja kyseenalaistaminen ovat olleet ehkä kuitenkin aina mielen maailmani keskiössä. En halunnut lähteä ”puhtaaksi taitelijaksi”, koska halusin päästä itsestäni kauemmas – löytää keinoja vaikuttaa maailmaan.

Lue lisää ”Arkkitehti Emmi Keskisarja”

Arkkitehti Petri Aarnio

Petri Aarnio

En muista milloin arkkitehdiksi päätin ryhtyä. Nyt katsottuna kaikki näyttää olleen selkeää ja päämäärätietoista, vaikka sitä se ei varmasti ollut. Piirsin ennen kuin osasin puhua. Kotini viereisen ruokakaupan myyjät antoivat minulle elintarvikkeiden pakkaukseen tarkoitettuja paperiarkkeja, ei yksitellen vaan pinoittain. Naapurit toivat lisää. Olin tuottelias.

Lapsuuden leikeissä rakentaminen oli jatkuvaa. Kesämökin hiekkaranta muuttui hiekkakaupungiksi, joka oli jatkuvan muutoksen kourissa. Kaupunki sai hetkessä ajallisia kerrostumia. Talvella legokaupunki täydentyi puupalikoista ja kirjoista rakennetuilla lamellitaloilla.

Koulussa piirustusintoni ei lakannut, vaikka takaiskujakin tuli. Pastellivärit antoivat uusia mahdollisuuksia. Väritin eri väreillä päällekkäin ja neulankärjellä kaivoin kuvioita piirtäen eri värejä esiin. Olin tyytyväinen tuloksiini, mutta opettaja totesi tekniikkani kielletyksi. Lue lisää ”Arkkitehti Petri Aarnio”

Arkkitehti Pekka Hänninen

Pekka Hänninen. Kuva Tilda Oksman.

Miksi arkkitehdiksi?

Saattaa ehkä kuulostaa hieman yllättävältä, mutta syyni ryhtyä arkkitehdiksi olivat linnut. Ensinnäkin, kun pikkupoikana hyörin auttelemassa tätini arkkitehtitoimistossa, ajattelin että tämähän on mainio ammatti: liksa on hyvä, joten töissä ei tarvitse kykkiä niin paljoa ja aikaa jää enemmän lintujen tarkkailuun. Toisekseen, halusin ammattivalinnallani edistää luonnonsuojelua. Kun kaikki ystäväni menivät lukemaan bilsaa, ajattelin että on hyvä, jos joku menee heittelemään kapuloita rattaisiin vähän muuallekin. Suuntasin siis Otaniemeen.

Ja jos rehellisiä ollaan, kolmas – eikä yhtään vähäisin syy ryhtyä arkkitehdiksi – oli tätini toimiston leppoisa tunnelma. Piirrettiin pitkillä viivoittimilla kivijalkakonttorin sokkeloissa. Lyijykynät rahisivat skissipaperilla. Lounaaksi setäni loihti italialaishenkisen aterian koko porukalle, ja höyryävien kulhojen äärellä arkkitehdit tarinoivat menneistä projekteista ja niihin liittyvistä kommelluksista. Ruokatunnit saattoivat venähtää useammankin tunnin mittaisiksi. Arkkitehtien tarinoita oli hauska kuunnella.

Lue lisää ”Arkkitehti Pekka Hänninen”

Arkkitehti Miia Perkkiö

Miia Perkkiö

Olin alle kouluikäinen, kun päätin tulla isona arkkitehdiksi. Käsitys työnkuvasta oli tuolloin vielä hatara, mutta hauskoja, värikkäitä taloja ja koteja ihmisille aioin tulevaisuudessa suunnitella. Välillä mieli ehti toki muuttua pariinkin otteeseen. Harkitsin toimittajan, näyttelijän ja papinkin ammatteja.

Opiskelijana eteeni avautui ihmeellinen kirjo mahdollisuuksia: arkkitehdit voivat paitsi suunnitella uusia taloja, myös korjata vanhaa, paitsi piirtää myös kirjoittaa. Historian ymmärtämisen kautta myös nykyhetki sai toisenlaisia sävyjä. Talot ja kaupungit näyttäytyivät aikojen kerrostumina. Oivalsin että uusi talo vanhan vieressä saattoi näyttää komeilevalta tai sopuisalta ja vanha vastaavasti uuden rinnalla orvolta tai kiehtovalta riippuen arkkitehdin ratkaisuista. Ymmärsin että arkkitehtuuri todellakin vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin, oltiinpa sitten Ylivieskassa, Oulussa tai Venetsiassa, josta opiskelujen kautta tuli lähes toinen (tai oikeammin neljäs) kotikaupunki.

Lue lisää ”Arkkitehti Miia Perkkiö”

Arkkitehti Mika Savela

Mika Savela                   Kuva: Kerstin Schomburg

Hakeuduin aikoinaan arkkitehtuurin pariin alan ”universaalin” luonteen takia. Arkkitehtuuri liittyy melkeinpä kaikkeen ympärillämme ja sen kautta voidaan kehystää ja tuoda esiin ilmiöitä ja tapahtumakulkuja: tiloja, tekstuureja, ihmisiä, kaupunkeja, kulttuureja, virtoja – myös sellaista, mitä ei voi suoraan nähdä.

Suomalaisessa arkkitehtikoulutuksessa on ehkä perinteisesti korostunut praktiikkakeskeisyys. Arkkitehdin ura liitetään voimakkaasti rakennussuunnitteluun ja menestyksen mittareita on ehkä enemmän viritetty tähän suuntaan. Ainakin vielä muutamia vuosia sitten, esimerkkejä siitä, mitä muuta arkkitehtuurin alan koulutuksella tai ajattelutaidoilla voisi tehdä, löytyi enemmän ulkomailta. Nykyään asiat ovat alkaneet vähitellen muuttua ja esimerkiksi arkkitehtuurin ja yleensä taiteen ja muotoilun kulttuuri ja tutkimus ovat viriämässä meilläkin.

Lue lisää ”Arkkitehti Mika Savela”